RSS Feed
Twitter
Firman pikkujoulut
Toivottavasti tänä vuonna ei käy niin kuin kävi viime vuonna Porvoossa - tässä rakastamassani aivan ihanassa kesäkaupungissa, jota nykyisin välttelen tämän yhden, katastrofaalisen pikkujoulukekkerin takia.
Seurustelin silloin erään Helsingin yössä tapaamani miehen kanssa joka oli töissä suuressa bensiininvalmistusfirmassa jonka nimeä en tässä kehtaa edes mainita. Firikka oli kuitenkin päättänyt pitää pikkujoulukekkerit Porvoon keskustassa ravintolassa jonka nimeä en todellakaan halua tässä tuoda esiin, vaan tyydyn mainitsemaan että se oli aivan torin laidalla toisessa kerroksessa, siis pitkien ja leveiden ja jyrkkien portaiden toisessa päässä (muistaakseni).
Kurvattuani taksilla poikaystäväni pihaan Haikon liepeille, oli kekkerit jo täydessä vauhdissa, ja asunto täynnä hänen työkavereitaan ja heidän vaimojaan ja tyttöystäviään. Yleinen härdelli oli huvittava, sillä katseltuani vähän aikaa tätä todella sydämellisen ystävällistä pukkimerta, niin minulla itsellänikin hyvässä seurassa nousta päähän viriili pikkujoulumeno.
Ilta kului nauraa kihertäessä ja muutaman avioparin kiistelyä kuunnellessa, kunnes tuli aika lähteä itse tapahtumapaikalle.
Pihaan tuli takseja toinen toisensa jälkeen ja väki alkoi vähetä pihalta riekkumasta.
Mutta juuri silloin kun minun oli noustava taksiin, minä liukastuin pihalla ja putosin takapuolelleni vesilätäkköön. Tajusin heti, että nyt mennään niin että vesi lirahti lävitse hameen kastellen kaiken mikä nyt vain kastua voi.
Miehet kiskoivat minut ylös lammikosta huudellen ja kauhistellen, mutta minä taisin olla siinä vaiheessa jo niin valkkarissa, että en oikein edes tajunnut haaverista mahdollisesti seuraavia jatkoja, vaan hihitellen ja anteeksi pyydellen istahdin taksin penkille niin että lätsähti.
Tuon taksimatkan aikana asia hieman jo unohtui. Ja koska en ole niin turhantarkka typsy, niin kuittasin lopulta koko märän takapuoleni omalla, hieman toisinaan tylsälläkin huumorilla.
Kun saavuimme pääkallopaikalle, miesystäväni piteli minua turvallisesti kiinni käsivarresta ja oli aivan hurmaavalla tuulella koska ei jättänyt minua hoipertelemaan yksin Porvoon yöhön, vaan talutti minut sisään ravintolaan sirristelmään simmukoillani.
Etsiydyin veskiin ja vannotin ettei hän katoa minnekään, sillä minulla ei ollut täällä ainoatakaan ystävää tai tuttua. Mutta kun tulin veskistä, niin herraa ei näy missään. Seisoin siinä yksin ja etsin tuttuja kasvoja, mutta en nähnyt enää mitään muuta kuin valtavan ihmisjoukon ja kuulin korvissani musiikin takaa kamalan puheenmetelin.
Ei mennyt kuin muutama sekunti, niin minussa oli kiinni miekkonen jolla vilkkui silmissä vähän sitä ja tätä. Ja ei kulunut kuin pari sekuntia lisää, kun olin hänen kanssaan baaritiskillä lipomassa sokeroitua shampanjakoktailia ja hihittelemässä täysblondina viihdyttävän hepun jutuille.
Sitten hän halusi kanssani tanssimaan ja vei minut muitta mutkitta lavalle ja matkalla sinne, asetti somasti kätensä läpimärälle takapuolelleni.
Arvatkaa mitä kaveri sanoi minulle?
"No, sattuuhan niitä vahinkoja!
Seurustelin silloin erään Helsingin yössä tapaamani miehen kanssa joka oli töissä suuressa bensiininvalmistusfirmassa jonka nimeä en tässä kehtaa edes mainita. Firikka oli kuitenkin päättänyt pitää pikkujoulukekkerit Porvoon keskustassa ravintolassa jonka nimeä en todellakaan halua tässä tuoda esiin, vaan tyydyn mainitsemaan että se oli aivan torin laidalla toisessa kerroksessa, siis pitkien ja leveiden ja jyrkkien portaiden toisessa päässä (muistaakseni).
Kurvattuani taksilla poikaystäväni pihaan Haikon liepeille, oli kekkerit jo täydessä vauhdissa, ja asunto täynnä hänen työkavereitaan ja heidän vaimojaan ja tyttöystäviään. Yleinen härdelli oli huvittava, sillä katseltuani vähän aikaa tätä todella sydämellisen ystävällistä pukkimerta, niin minulla itsellänikin hyvässä seurassa nousta päähän viriili pikkujoulumeno.
Ilta kului nauraa kihertäessä ja muutaman avioparin kiistelyä kuunnellessa, kunnes tuli aika lähteä itse tapahtumapaikalle.
Pihaan tuli takseja toinen toisensa jälkeen ja väki alkoi vähetä pihalta riekkumasta.
Mutta juuri silloin kun minun oli noustava taksiin, minä liukastuin pihalla ja putosin takapuolelleni vesilätäkköön. Tajusin heti, että nyt mennään niin että vesi lirahti lävitse hameen kastellen kaiken mikä nyt vain kastua voi.
Miehet kiskoivat minut ylös lammikosta huudellen ja kauhistellen, mutta minä taisin olla siinä vaiheessa jo niin valkkarissa, että en oikein edes tajunnut haaverista mahdollisesti seuraavia jatkoja, vaan hihitellen ja anteeksi pyydellen istahdin taksin penkille niin että lätsähti.
Tuon taksimatkan aikana asia hieman jo unohtui. Ja koska en ole niin turhantarkka typsy, niin kuittasin lopulta koko märän takapuoleni omalla, hieman toisinaan tylsälläkin huumorilla.
Kun saavuimme pääkallopaikalle, miesystäväni piteli minua turvallisesti kiinni käsivarresta ja oli aivan hurmaavalla tuulella koska ei jättänyt minua hoipertelemaan yksin Porvoon yöhön, vaan talutti minut sisään ravintolaan sirristelmään simmukoillani.
Etsiydyin veskiin ja vannotin ettei hän katoa minnekään, sillä minulla ei ollut täällä ainoatakaan ystävää tai tuttua. Mutta kun tulin veskistä, niin herraa ei näy missään. Seisoin siinä yksin ja etsin tuttuja kasvoja, mutta en nähnyt enää mitään muuta kuin valtavan ihmisjoukon ja kuulin korvissani musiikin takaa kamalan puheenmetelin.
Ei mennyt kuin muutama sekunti, niin minussa oli kiinni miekkonen jolla vilkkui silmissä vähän sitä ja tätä. Ja ei kulunut kuin pari sekuntia lisää, kun olin hänen kanssaan baaritiskillä lipomassa sokeroitua shampanjakoktailia ja hihittelemässä täysblondina viihdyttävän hepun jutuille.
Sitten hän halusi kanssani tanssimaan ja vei minut muitta mutkitta lavalle ja matkalla sinne, asetti somasti kätensä läpimärälle takapuolelleni.
Arvatkaa mitä kaveri sanoi minulle?
"No, sattuuhan niitä vahinkoja!